2.7.2007

Chicago. United States of America. Puuduttavaa matkustamista. Päiväkirjankin kirjoitin myöhemmin kun en jaksanut rehkiä reissaamisen päälle.

Helsinki
- Lähtöä odottaessa

Helsinki 6.15 aamulla. Ovesta ulos ja sporalla Rautatientorille mistä bussilla lentokentälle. Hyppäsin liian aikaiseen vuoroon joten näin Jonin ja Niklaksen vasta kentällä pienen venailun jälkeen. Check-in sujui e-lipulla nopeasti ja kivuttomasti.

Lensimme Frankfurtiin missä vaihdoimme muutaman tunnin venailun jälkeen New Yorkin koneeseen. Lentoreitti vei Ison Britannian rannikkoa mukaillen kohti Islantia joka ohitettiin eteläpuolelta samoin kuin Grönlantikin. Kanadan Rannikolta käännyimme kohti New Yorkia. Lento sinänsä sujui mukavasti mutta puolessavälissä otsalohkoon pamahti mojova päänsärky joka muuttui loppumatkasta jo jonkinlaiseksi pahoinvoinniksi. Olo parani kummasti laskeutumisen ja paineen tasaamisen jälkeen.

Skarpit sankarit

Laskeuduimme puoli tuntia etuajassa mutta samasta syystä jouduimmekin odottamaan puolisen tuntia kentällä parkissa. Koneen terminaalipaikka oli tietysti vielä varattuna.

Maahantulotarkastus sujui nopeasti. Mitä nyt pirulaiset halusivat sormenjäljet etusormista sekä kasvokuvan johonkin typerään salaiseen arkistoonsa.

Nappasimme JFK:n kentältä taksin ja ajoimme suoraan La Guardian kentälle jatkolentoa varten. Kentän vaihto sujui tosiaankin mukavan nopeasti. Osasyynä yllättävän ripeä mahantulotarkastus. Saimmekin paikan tuntia aikaisempaan koneeseen kuin mihin meillä oli varaus.

Hommat sujuivat mainiosti. Nopeat tarkastukset, check-init sun muut olivat positiivisia yllätyksiä. Näiden lisäksi Chicagon koneemme pääsi lähtemään samantein ja kapteeni kuuluttikin että olemme perillä todennäköisesti jo kahdessa tunnissa. Puoli tuntia aikataulua nopeammin. Lähtö oli itseasiassa niin sujuva että kapteeni mainitsi erikseen ettei ollut koskaan nähnyt niin nopeaa nousuluvan saantia kyseisellä kentällä. Oletettavasti kenttä on normaalisti aika tukossa.

NYC

Chicagon kentältä otimme taksin ja ajoimme majapaikkaamme. Yösijaksi oli poimittu nettitietojen perusteella Gold Coast Bed & Breakfast. Taksi toikin meidät annettuun osoitteeseen missä sitten seisoimmekin hieman orpoina. Olimme saapuneet perille tuntia arvioitua aikaisemmin emmekä löytäneet majapaikan osoitteesta kuin rautaportin joka laskeutui pari askelmaa katutason alapuolella olevalle pienelle tasanteelle. Ei nimikylttejä tai mitään viitettä B6B paikan olemassaolosta. Kolkuttelimme oveen mutta kukaan ei avannut. Myöskään puhelimeen ei vastattu vaikka Niklas koittikin majataloa pitävälle Sallylle soitella.

Kolme miestä vieraalla mantereeella, ison laukkupinon kanssa suurkaupungin hieman hämyisellä pikkukujalla iltayhdeksältä väsyneinä ilman tietoa majapaikasta. Tilanne vaati selkeästi ripeitä toiminpiteitä joten lampsimme laiskasti kulman taakse Subway-kuppilaan juoman pari mukillista kokista. Mitäs sitä suotta hätiköimään.

Eipä siinä oikeasta sen kummempaa kuin että mietimme b-suunnitelmaa, jota ei ollut, ja soittelimme välillä Sallylle. Hommaan meni oikeastaan vain parikymmentä minuuttia ennenkuin puhelimeen vastattiin ja raahasimme kamat takaisin sille tunnuksettomalle ovelle joka osoittautuikin siis aivan oikeaksi paikaksi.

Seuraava mutka matkassa oli varaus jonka kanssa oli epäselvyyksiä. Meille ei ollut tarjolla kolmen hengen huonetta. Jäljellä oli ainaoastaan yksi huone kahdelle sekä 100m päässä La Salle:lla sijaitsevassa talossa oleva yksiö joka osoittautui perusasunnoksi kaikkine perusvarusteineen. Ongelma oli kuitenkin että B&B:n huone maksoi jo 179$ ja yksiö olisi 159$ lisää per päivä. Näissäkin hinnoissa oli jo tarjousmeiningillä annettua alennusta mukana. Hinnan lisäksi kummassakin paikassa oli tarjolla vain parisänky. No. Siihen oli kyllä jo henkisesti varauduttu. Eipä siinä mitään. Viimeisin tarjous oli kuitenkin 129 + 129 josta emme voineet kieltäytyä. Niin halvalla ei siitä kaupungista hyvää yösijaa kovin helpolla löydä.

Hinta oli siedettävä ja olimme tosiaan matkanneet jo 24 tuntia. Enempää ei jaksanut säätää. Sovimme että yksi saa yksiön ja kaksi tyyppiä jakaa B&B huoneen. Vuorot päätettiin arpoa perinteisellä kivi-sakset-paperi –metodilla joka on tunnettu helppokäyttöisyydestään sekä erinomaisesta demokraattisesta oikeudentajustaan.

Ensimmäiset oluet

Kävimme tsekkaamassa sen yksiön ja menimme lähibaariin juomaan oluet. Siinä olutta ostaessa sai taas kirota jenkkien ärsyttävää tippijärjestelmää. Lasken nyt sit joka ostokseen 15-20% lennosta päälle ja heitä joka pirun drinksuun taala extraa.

Demokraattisen äänestystuloksen, eli ksp-metodin (vai kps?), tuloksena oli 3-0-0. Eka yö yksiössä oli meikäläisen joten eikun sinne ja suihkun kautta petiin. Näissä maisemissa sit seuraavat kolme yötä 866 dollarin vastineeksi.