9.7.2007 - 5. Ajopäivä
Santa Fe, New Mexico. Päivämatka 321 mailia. Kokonaismatka 1600 mailia. Route 66:n laskennallinen puoliväli on siis ohitettu.
Lähdimme liikkeelle Amarillosta 8:15 ja olimme perillä Santa Fessä 18:53. Tai oikeastaan 19:53 sillä New Mexicon rajalla vaihtui aikavyöhyke.
Söimme motellilla perinteisen styrox-aamiaisentapaisen. Texasissa vohvelitkin ovat muuten Texasin muotoisia.
Poikkesimme heti Amarillon jälkeen Cadillac Ranchille. Outo poaikka. Joku vaan päättänyt ottaa 10 Cadillacia ja haudata ne riviin nokka alaspäin keskelle peltoa. Autot on haudattu tosiaan keula edellä noin tuulilasia myöten ja hieman vinoon. Nykyään niitä koristaa ohikulkijoiden spraymaalisotkut jotka kuuluvat olennaisesti homman luonteeseen. Paikalla lojui kasa tyhjiä spraykannuja. Itsekin raapustin nimmarin yhteen autoon. Been there, done that.
Aamu oli poikkeuksellisen viileä ja puimme ajotakit ylle noin 10 aikoihin. Saavuimme Adrianissa (TX) Midpoint Cafe –kahvilaan joka sijaitsee tasan puolessavälissä Route 66:tta. Söin siellä aivan loistavan kananmuna/pekoni -aamiaisen. Reissun parhaan aamiaisen itseasiassa.
Jatkoimme ajelua. Törmäsimme päivän aikana useaan otteeseen umpikujiin ja jouuimme kääntynään takaisin moneen kertaan. Hukkasimme aina välillä 66:n Sitä ei todennäköisesti edes ollut enää olemassa useimmilla pätkillä. Tie haihtui senverran usein Interstate 44:n halkaisemana.
Pidimme juomatauon jossain puiden varjossa ja leikimme kameroilla. Vähän matkan päässä tapasimme jonkun meksikolaisen näköisen kaverin joka kruisaili yksinään route 66:tta etsimässä. Cuervon kohdalla pysähdyimme pitämään juomataukoa ja kuvailemaan hieman autiotaloja. Samalla annoimme pyörien jäähtyä hetken aikaa varjossa.
Söimme Santa Rosassa Silver Moon –ravintolassa. Tankasimme pyörät ja vesivarastot. Jatkoimme kohti synkkää pilveä joka oli roikkunut horisontissa edessämme koko päivän. 15 mailia Santa Rosan jälkeen osuimme siihen ukkosrintamaan. Kova salamointi, pirulliset tuulenpuuskat ja pieni vesisade höykyttivät saattuettamme. Erityisesti salamointi keskellä tasaista autiomaata oli ikävää sikäli että olimme suurinpiirtein ainoat maastosta erottuvat sähkövarauksella varustetut härvelit sillä seudulla.
Onneksi reittimme kääntyi jyrkästi pohjoiseen tielle 84 juuri myrskyyn saavuttuamme ja pääsimme myräkästä nopeasti eroon. Suht rankka muistutus siitä millaiset olosuteet reissulla olisvat voineet olla. Siinä myräkässä ei olisi voinut edetä mihinkään eikä keskellä autiomaata auta myöskään pysähtyä.
Muutama kymmenen mailia ukkosen jälkeen aloimme lähestyä mäkisempää maastoa ja pian ajelimmekin kanjonin pohjalla mutkittelevaa tietä. Ennen Romerovilleä pidimme kaksi taukoa melko lähekkäin. Toinen näköalatasanteella fiilistelyn vuoksi. Romeroville kohdilta käännyiimme etelää kohti. Romeroville ja Pecosin välisellä tiellä oli mahtavat maisemat! Varmaan hienoin pätkä mitä olen ajanut. Suuria korkeuseroja, mutkia ja upeat vuoristomaisemat. Kaikki ajoimme ihan fiiliksissä ja edellisten päivien pitkät tylsät suorat ja väsymys haihtuivat mielestä. Paras ajopäivä tähän mennessä.
Pecosin jälkeen lähdimme ajamaan mukavan näköistä mutkittelevaa tietä metsäisen kanjonin rinteillä. Laskeuduimme lopulta kanjonin pohjalle missä oli paikallisia kalastelemassa joen äärellä. Hienoja maisemia. Palasimme takaisin Pecosiin ja suuntasimme kohti Santa Fetä. Loppumatkalla oli hieno sadepilvien ja auringonvalon muodostama maisema. Taustalla vuoret ja alhaalla laaksosa kaupunki. Mahtavan näköinen taivas.
Illalla poikkesimme check-inin jälkeen vielä syömään ja juomaan parit oluet. Yksi Corona sekä pari tuoppia jotain paikallista juomaa. Sijainti 2100 metriä merenpinnan yläpuolella ja fiilis on hyvä.