10.7.2007 - 6. Ajopäivä (taukopäivä)

Santa Fe. Taukopäivä ajamisesta. Koitimme nukkua mahdollisimman pitkään mutta kovasta yrityksstä huolimatta heräsimme melko ajikaisin. Väsyttää. Ajaminen syönyt joka jätkästä turhan energian pois. Ajelimme ostoksille outlet ostarille. Eipä löytynyt mitään ihmeellistä. Soittelin kotiin ja kyselin kuulumisia sekä kerroin omasta matkasta. Soitin myös äidille synttärionnittelut. Yleensä en moista muista tehdä.

10072007_Santa_Fe_..
(1100 x 825)

Kävimme itsepalvelukolikkopesulassa pesemässä pyykkiä. Seisoimme siellä urpoina pyykkikassin kanssa hetken kunnes joku paikallinen nainen tuli kysymäänt arvitsemmeko apua. Pyykkioperaatiosta selvittiin kyseisen naisen neuvojen avulla lopulta ihan kunnialla. Odotellessamme pelasimme jätkien kanssa jotain kolikoilla toimivaa ammuskelupeliä ja tietty hieman korttia myös. Näytin meitä auttaneen naisen pojalle korttitempun missä kortti vaihtuu kesken lennon toiseen. Poika kysyi”How did you do that?” ja vastasin simppelisti ”It’s magic”. Siinäpä se pyykkirumba.

Motellin uima-altaalla on muuten kadehdittava määrä varoitus- sekä kieltokylttejä. Muutaman neliön altaalla on pitkälti toistakymmentä isoa kylttiä. Amerriikan malliin.

Ajelimme syömään intialaiseen ravintolaan. Niissä on tullut käytyä ehkä liikaakin koska ruoka ja musiikki saivat aikaan kotoisan tunnelman.

Ruuan jälkeen ajoimme Santa Fen keskustaan. Hieno paikka. Paljon käsityöläis- ja taidemyymälöitä. Valitettavasti melkein kaikki olivat jo ehtineet sulkea ovensa. Harmi että olimme liian väsyneitä tsekkaamaan keskustaa aikaisemmin päivällä. Keskustan seutu vaikutti kovin eläväiseltä ja viihtyisältä paikalta tiistai-iltanakin.

10072007_Santa_Fe_..
(1100 x 825)
10072007_Santa_Fe_..
(1100 x 825)
10072007_Santa_Fe_..
(1100 x 825)

Kaupunkireissun aikana Niklas tutki hieman painovoimaa ja kallisti HD:tä kaatumarautojen varaan parkkiksella. Ei vahinkoja.

Päätimme muokata huomista ajoreittiä ja poiketa Route 66:lta hienompien maisemien ja kokemusten toivossa.